Allergia · Fitbit · Juoksu · Lapset · Lääkäri · Silmälasit · Tuliainen

Ihottumaa ja iltajuoksua

Sunnuntaina Espoon kyläilyreissu meni paremmin kuin hyvin. Ei tullu allergiakohtauksia tai muitakaan yllätyksiä sekottamaan meijän sunnuntaita. Ja kyläilyreissun jälkeen vetäydyttiin ihan vaan kotiin.

Eilinen aamu alkoi vähän ikävämmillä tunnelmilla kun aamulla Ukolla oli taas kovasti ihottumaa. Ihottuma oli kuitenkin sellaisilla alueilla että ei ollu pelkoa samanlaisesta turvotuksesta kuin lauantaina ja päiväkodilla käytiin läpi lauantain allergiareaktiota ja sovittiin että seuraavat ja soittavat herkästi apua.

Varasin illaksi ajan lastenlääkärille ja ihan hyvä aika oli varata kun taas iltapäivällä oli alkanut korvat punoittamaan ja hakiessa päiväkodista näyttivät tältä:


Lääkäri määräsi allergialääkkeet päivittäiseen käyttöön ainakin seuraavaksi 4 viikoksi. Annosta pienennetään parin viikon päästä ja nostetaan sitten tarvittaessa. Syksyllä pitää mennä teettämään allergiatestejä, kunhan saadaan lääkitys tauolle.

Antti tuli eilen illalla työmatkalta kotiin ja toi mulle tuliaiseksi uuden aktiivisuusrannekkeen. Uudessa on myös ominaisuus jolla antaa sykkeen suoraan ranteesta. Ensituntumalta on ollu hyvä kapistus. Olin sen verran innoissani siitä illalla ensijärkytyksestä selvittyäni, että sain kuvankin otettua vasta kun paketti oli jo revitty riekaleiksi 😀


Tänään sitten on taas tapahtunut kaikenlaista. Antti hoiti käytännön juttuja mun ollessa töissä. Vietiin Vilja ja Ukko yhdessä päiväkodille ja sitten Antti vei mut töihin Kaislan kanssa.


Antti vei Kaislan silmälääkäriin ja tytölle määrättiin lasit. Silmätippojen vuoksi tänään eivät vielä päässeet valitsemaan laseja. Lisäksi olivat käyneet lounaalla ja katsastamassa auton. Mä lupauduin hyppäämään julkisen liikenteen kuljetettavaksi ja iloiseksi yllätykseksi mulla meni vaan muutaman minuutin yli tunti kotiin parista vaihdosta huolimatta ja en joutunut odottelemaan kovin montaa minuuttia vaihtojen yhteydessä. Ja kaiken lisäksi kesän kunniaksi metrossa oli yllättävän vähän porukkaa ruuhka-aikaan nähden.


Mua odotti kotona valmis ruoka ja ihana perhe.

Sain luvan illalla vielä lähteä lenkille ja testaamaan aktiivisuusmittarin ominaisuuksia. On kyllä hyvä vekotin!


Vielä olisi kolme päivää arkea ja sit loma! Loma alkaa ikävissä merkeissä Pohjanmaalla, mutta sieltä sitten varsinaiselle lomalle jonnekin 🙂

Mainokset